Puhetekniikan valmennus

Puhetekniikka on sitä, millä tavoin muodostamme puheäänemme ja millä tavoin käytämme kehon eri osia puheäänen syntymiseen. Tässä ovat tärkeässä roolissa kehon eri lihasryhmät, äänihuulet sekä hengitys. 

Äänenavaus voi olla osa puhetekniikan hallintaa. Äänihuulet ovat se osa kehoa, josta ääni tulee. Muut osat vaikuttavat siihen, millaisena se kuullaan ja vaikka millaisella voimakkuudella se tulee.

Puhetekniikkaa kannattaa harjoitella

Hyvän puhetekniikan perusta on terveellinen äänenkäyttö. Tällöin äänihuulet eivät rasitu turhaan ja ääntä voi käyttää turvallisesti. Vuorovaikutustaidot kehittyvät entisestään kun puheääntä käytetään dynaamisesti. Myös esiintymisjännitys voi vähentyä, kun huomio viedään hyvään puhetekniikan hallintaan.

Kenelle puhetekniikkavalmennus sopii?

Puhetekniikan harjoittelu sopii kaikille, jotka käyttävät puheääntään vaikkapa työssään myyjänä tai vapaa-aikana esimerkiksi urheiluvalmentajana. Kaikenlaiset vuorovaikutustaidot työelämässä sekä sosiaalisissa kanssakäymisissä ihmisten kanssa ovat hyviä lähtökohtia puhetekniikan harjoitteluun. Myös äänen rasittuminen, puheäänen käheytyminen tai kokemus siitä, etteivät äänihuulet toimi halutulla tavalla, ovat hyviä syitä hakeutua valmennukseen. Jos ongelmana on esiintymisjännitys, voidaan puheäänen valmennuksella helpottaa myös tätä.

Mitä valmennuksessa tehdään?

Aluksi kartoitetaan puhujan tilanne. (esiintymisjännitys, äänihuulet, vuorovaikutustaidot, dynaaminen puheääni, ääniongelmat tai jokin muu) Sitten käydään läpi perusta terveelliseen äänenkäyttöön. Mukana tulee harjoittelu turvalliseen puhumiseen, jossa äänihuulet eivät rasitu. Valmennuksen työkaluilla pyritään löytämään puhujalle toimiva ratkaisu äänenkäytön kehittämiseen, jos toiveena on vaikkapa hyvät vuorovaikutustaidot. Jos puhujan ongelma on esiintymisjännitys, voidaan esimerkiksi puheäänen voimakkuuden harjoittelulla vaikuttaa siihen. Henkilökohtaisesti suunniteltu ja harjoiteltu äänenavaus voi toimia hyvänä apuna terveelliseen äänenkäyttöön.

Puhetekniikka harjoittelu

Asiakkaat suosittelevat

Tule mukaan tyytyväisten asiakkaiden joukkoon

Tutustuin CVT:hen ja koska se tuntui hyvältä metodilta tuottaa ääntä, päädyin ystäväni kannustamana Mikan luo, hyvä valinta! Mikalla on into ja halu löytää juuri sille ihmiselle oikea laulutreenaustapa ja ehkä vielä tärkeämpänä, henkilökohtainen nautinto laulamisesta. Mikan tuella löysin aivan uusia korkeita säveliä ja vieläpä rohkeuden tuottaa niitä muuallakin kuin suihkussa. Ja jokainen laulutunti on menoa ja meininkiä koko ajan uudenlaisia tapoja tuottaa ja luottaa omaan ääneen.

Laura Elo
Laura Elo Työyhteisövalmentaja, yrittäjä

Mika kuunteli esiintymistäni ja antoi täsmäkoulutusta, joilla sain varmuutta esiintymiseen, sekä hyviä vinkkejä, jotka paransivat esiintymiseni eri osa-alueita. Vahva suositus Mikalle.

Mikko Hurskainen, Myyntipäällikkö
Mikko Hurskainen Myyntipäällikkö

Mikan tunneilla koin tulevani kuulluksi - en vain laulajana - vaan mielen ja kehon kokonaisuutena, josta syntyvä ääni on ainutlaatuinen ja täynnä mahdollisuuksia. Ymmärsin, miten äänestä voidaan ”ottaa kaikki irti”, kun se tehdään oikeaoppisesti ja hyvällä fiiliksellä. Suosittelen ehdottomasti!

Lotta Lené
Lotta Lené Artisti

Fun and effective at the same time!! AND a kickass singer! I enjoyed having a session with him and also watch him working with others. Great teacher!

mika tepsa facebook arvostelu
Daniel Tourgeman Asiakaspalaute

Sain Mikan laulutunneilla konkreettisia keinoja laulamiseen. En ollut koskaan aiemmin päässyt niin korkeisiin nuotteihin laulaen - nyt sain niihin apua. Laulutunneilla tuli myös sellainen turvallinen olo, että virheitä ei ole. Jos milloin vaan tulee laulettavaa työssä tai ihan muutenkin vaan, tulen varmasti Mikan tunneille.

Pia Andersson
Pia Andersson Näyttelijä

Erinomainen opettaja, jonka avulla olen löytänyt varmuutta laulamiseen sekä itselle täysin uusia tekniikoita. Äänialani on laajentunut Mikan opissa ja kaiken lähtökohtana ollut kuitenkin äänen tuottaminen turvallisesti.

mika tepsa facebook review
Niko-Pekka Mäkinen Asiakaspalaute

Sympaattista ja mukaansa tempaavaa opetusta 💖

mika tepsa facebook arvostelu 1
Iina Kuu Asiakaspalaute

Ammattitaitoista, sympaattista ja innostavaa puhe- ja lauluvalmennusta moneen tarpeeseen – yksilöille ja ryhmille.

mika tepsa facebook arvostelu 2
Kirsi Mäkipää Asiakaspalaute

Löysin Mikan tuttavani suosituksen kautta. Mika on aivan mahtava tyyppi ja ihanan kannustava. Hänen pitämä laulutunti on aina viikon kohokohta, jonka jälkeen olen todella voimaantunut ja itsevarmempi laulajana. Uskallan heittäytyä tunneilla täysillä mukaan, koska Mikan kanssa on niin luonteva ja helppo olla. Voin suositella lämpimästi!

Henna Uoti
Henna Uoti Artisti

Kuorolaulusta saatu into toi kipinän kehittyä lisää Mikan opetuksessa. Nyt äänialani on laajentunut ja osaan käyttää lauluääntäni sekä volyymiani monipuolisesti. Mikalla on erinomainen läsnäolo, kyky opettaa helposti ymmärrettävästi sekä innostamalla nostaa energiataso väsyneenäkin päivänä.

Johanna
Johanna Laulaja & Karaokeharrastaja

    Ota yhteyttä

    Varaathan ajan hyvissä ajoin, paikkoja on rajoitetusti

    Lue tietosuojaseloste täältä.